Laulaja ja lauluntekijä Mari on laulanut pienestä pitäen, ja musiikki kulkee suvussa perintönä useamman sukupolven ajalta. Hän ei genrejä kumartele, vaan musiikki toimii rajattomana leikkikenttänä. Toiveena on luoda kappaleita, jotka herättävät ajatuksia ja tunteita jättäen tilaa kuulijan omalle tulkinnalle – tummien sävelten äärellä.

Rollareiden innoittamana kitaraan tarttunut Jussi ei ole soittimesta vieläkään päässyt eroon. Takana on kolmisenkymmentä vuotta soittoa, pääasiassa rytmikitaran tontilla. Blues, rock ja vanhat vintage-soundit ovat lähellä sydäntä. Soittamisen ja biisinteon ohella hän tykkää säätää kitaroita ja soundeja – joskus ehkä vähän liikaakin.

More on pitkän linjan kitaristi ja säveltäjä, jolla on kokemusta niin bändeistä kuin teatteri- ja elokuvasävellyksistäkin. Hän on soittanut useissa helsinkiläisissä sekä itäsuomalaisissa kokoonpanoissa monia eri musiikkityylejä. Soittamisen lisäksi myös studiohommat, miksaukset ja masteroinnit kiinnostavat ja ovat tulleet tutuiksi.

Aben soittohommat alkoivat aikoinaan akustisesta kitarasta, ja pian kuvioihin tuli sähkökitara bluesin ja rockin viedessä mukanaan. Myöhemmin mukaan tuli basso, ja musiikin diggailu laajeni eri genreihin. Basson ja kitaran lisäksi häntä kiehtovat syntetisaattorit, joiden parissa kuluu aikaa myös bänditoiminnan ulkopuolella.

Vuonna -83, kun Yön Varietee ja Mötley Crüen Shout at the Devil ilmestyivät, 10-vuotias Riku kiinnostui rokimmasta menosta. Kun tv:ssä pyöri Looks That Kill -video ja Tommy Lee soitti rumpuja, soitinvalinta oli tehty. Rumpuja on tullut kolisteltua 90-luvulta lähtien useammassa bändissä. ”Päivät pärstässä näkyvät, menneet vuodet otsalumpiossa” – vaan näillä mennään.